Insights

So why would anyone want to be a researcher? To kick off the Skolar series of this spring, we’ll hear three responses, starting with Tua’s. Sorry for the Finnish language, which is due to the initial pilot phase being limited to increasing  communication between science and the general audience in Finnish:

Kehitystyössä on tärkeää keskittää voimat ideoiden jalostukseen ja toteutukseen, ei ideatehtailuun. Yrityksissä syntyy uutta, kun kehitys lomittuu kiinteäksi osaksi arkea. 

Hei, minä olen Tua ja olen tutkija. Siitä on nyt 7 vuotta, 9 kuukautta ja 12 päivää, kun ryhdyin tieteen säännölliseksi käyttäjäksi. Olen juuri se tyyppi, joka lukee naapuritieteenalojen tutkimuskirjallisuutta vietettyään työpäivän ensin oman tutkimuksen parissa. Käsitykseni kutkuttavista käänteistä illassa vastaa tutkimustuloksia, kuten että onnellisuus leviää tartuntatautien tavoin ihmisten välillä, Applen logoille huomaamatta altistetut koehenkilöt keksivät enemmän ja luovempia käyttötarkoituksia tiiliskivelle, ja alakoululaisten taitavaksi kehuminen vähentää heidän nautintoaan tehtävien parissa jatkossa.

Ihmisten ajattelu ja toiminta on niin monimuotoista ja kontekstisidonnaista, että sen tutkimus harvemmin kykenee tuottamaan luonnontieteiden kaltaisia lakeja tai selkeitä parhaita käytäntöjä. Sen sijaan hohdokkuus piilee siinä, että tutkimustulokset herättelevät pohtimaan omaa toimintaa. Olen miettinyt yllä oleviin tutkimuksiin tutustuttuani esimerkiksi keiden seurassa vietän aikaani, miten voisin saada oman työpisteeni virittämään minut kehittymään ja mitä sanavalintoja käytän kehuessani lapsiani. Kun kyse on ihmisistä ja heidän toiminnastaan, tulokset liittyvät aina jotenkin omaan elämään.

Vaikka lopullista tieteellistä julkaisemista varten yleensä poraudutaan syvälle yhden näkökulman syövereihin, itse tutkimuksen tekeminen vaatii monen näkökulman ymmärtämistä. Tein filosofian maisterin tutkinnon kognitiotieteestä, tekniikan lisensiaatin työpsykologiasta, ja nyt viimeistelen väitöskirjaani ja olen töissä koneenrakennuksesta ponnistaneessa monitieteisessä Aalto-yliopiston Design Factoryssä. Tutkin, miten kehitysideoiden toimeenpanoa voidaan tukea esimerkiksi tuotekehityksessä tai yliopisto-opetuksessa.

Valitettavan usein organisaatioiden huomion painopiste on uusien ajatusten tuottamisessa ja parhaiden ideoiden, ihmisten ja projektien valitsemisessa. Alustavaa ideaa pitää kuitenkin aktiivisesti edistää ja hioa toteutuskontekstiinsa sopivaksi samalla, kun muut tulipalot kilpailevasta ajasta ja energiasta, ja toimivuus on loppupeleissä kiinni toteutuksen yksityiskohdista.

Sen lisäksi, ettei paras idea ole tae hyvästä saati parhaasta tuloksesta, enemmistö ideoista ei tule ikinä kuulumaan parhaimmistoon. Koska kehityksen pitäisi olla osa arkea, se ei voi vaatia yli-inhimillisiä ponnisteluja ja pelkkiä huipputyyppejä onnistuakseen. Jos näin on, ideat jäävät silloin varmasti toteuttamatta. Pyrin omalla työlläni selvittämään millä ja milloin pienestä tuesta olisi eniten iloa kehitysajatusten toimeenpanossa, niin että kustakin tilanteesta saadaan paras mahdollinen tulos. Loppupeleissä hyvin ajoitetuilla pienillä asioilla, kuten vaikka lounastoverin innokkaalla ensireaktiolla ajatukseen tai saavutettujen erävoittojen kirjaamisella lapulle, voi olla juuri riittävä energisoiva vaikutus kehitysinnon ylläpitoon. Arjen jokaisena päivänä.